25.4.2014

Varkauksia Yltäkylässä (1904)



  Kaikki warkaalle kelpaa. Kummallinen waras liikkui Kiikalan pitäjän Yltäkylässä t. k. 13 p:än wastakkaisena yönä. Mainitun kylän Kiijon tilalla oli hewonen kuollut ja se oli wiety wainiolle haudattavaksi, mutta kuinkas käwikään? Kun haudankaiwajat aamulla tuliwat paikalle, niin huomasiwat he, että hewonen oli muuttunut ihan toisen wäriseksi. Siltä oli wiety nahka pois kenenkään tietämättä. Nahka waan oli ollut niin raskas, että woro ei ollut jaksanut sitä pitkälle kuljettaa, waan oli jättänyt sen kapsäkkiinsä erään asunnon kohdalle tien laitaan, josta se sitten löydettiin.




  Warkaus. T. k. 25 p:n wastaisena yönä warastettiin Kiikalan Yltäkylässä kauppias Strömin kauppapuodista rahaa ynnä useammanlaatuista tawaraa. Warkaasta on sittemmin saatu tieto. Tämä oli eräs naapuritalon renki, joka tehtyänsä tekosensa pakeni saunan lawalle ja kätki warastamansa tawarat saunan penkin alle.


Suomen Kansa 30.6.1904



  Kaikki warkaalle kelpaa.  T. k. 11 päiwänä warastettiin Kiikalan Yltäkylän Kaskiselta wasikan maksa, kieli ja etusorkat. Samassa ulkohuoneessa oli kyllä laatikoita warustettuna munilla sekä muuta parempaa tawaraa, mutta eiwät olleet miellyttäneet warasta, koska oliwat saaneet olla aiwan koskemattomina ja rauhassa.