2.1.2013

Kuulumisia Kiikalasta (1860)

   — Kiikalasta 31 p. Elok.  — „Tahdon nyt taas wirkata jotain pitäjämme yhteisistä asioista ja ensiksi mainita, että täälläkin on ahkerasti pidetty pyhä-kouluja, joissa kyläkuntien kirjaa-osawaiset miehet sekä waimot owat wuorotellen opettajina olleet, ja on näistä kouluista, mitä tawaukseen ja sisä-lukuun tulee, nähty suuri hyöty. Erinomaisesti hupaiset ja, toiwon jälkeen, hyödyttäwäiset owat myös ne opettajaltamme osittain kirkossa osittain kylissä sunnuntai-ehtoopuolina pidetyt raamatun selitykset olleet. Jumala armossansa ja Kristuksen tähden antakoon niille runsaan siunauksensa! Rukouksia pakanain puolesta on täällä myös pidetty joka kuukauden ensi-pyhänä, ja samassa on kollehtakin heille ko'ottu. — Wiime Toukokuussa, juuri Erikin päiwänä, oli maamittari täällä awaroittamassa ja muutoinkin ojentelemassa uuden kirkon ympäri olewan hautausmaamme, ja kohta senjälkeen rupesi seurakunta rakentamaan siihen kiwi-aittaa, jota ennen ei ollut, ja sai sen heinäkuun lopulla walmiiksi. Tämä aita on myös jo turpeilla tasoitettu ja kahdella parilla Fiskarin ruukissa waletuilla malmi-porteilla warustettu. Nämä portit maksoiwat yhteen 60 ruplaa. Nyt tänä syksynä istutetaan wahtera- ja muita puita tämän kiwi-aidan wiereen, ymmärräthän, kaunistukseksi. Pertun päiwänä oli taas täällä walaja Kalajoelta, nimeltä Leander Helander, ja asetti kirkkoomme uuden kynttilä-kruunun 40 piipulla. Tämä kruunu, waikka hinnassansa halwempi, on monta wertaa kauniimpi ja julkisempi sitä wiime jouluksi Helsingin Suomen-teoksien myyntö-paikasta ostettua, 48 piipulla olewaa kynttilä-kruunua, joka myös on Kalajoella tehty, mutta aiwan toiselta walajalta. Tulewana kewäänä aikoo Kiikalan seurakunta laudottaa uuden kirkkonsa ja sitte taas seuraawana suwena maalauttaa sen öljy-maalilla, kentiesi harmaa-kiwen taikka tiili-kiwen muotoiseksi, että tulis maalauksenkin suhteen muista asun-rakennuksista eroitetuksi. Näiden kaikkien kustannusten suorittamiseksi on Senaatin armollinen lupa myydä 300 tnriä rukiita pitäjämme makasiinin runsaista waroista, ja toiwomme siis saawamme koko kirkon rakennuksemme juuri walmiiksi, kokoilematta pitäjästä kopekkaakaan rahallista rahaa.  —  Wuodentulo rukiista ei olekaan meillä niin satoinen kuin ennen riihtämistä luulimme. Kyllä rukiit, ymmärryksemme jälkeen, hinnassa pysywät. Heiniä tuli koolta, waikka sateet estiwät niiden korjaamista, erittäinkin niissä paikoissa, joissa myöhään mentiin heinään, niinkuin täällä tahtoo olla. Potaatin warret owat kaikki jo kuiwumista päin, ja on wikoja itse potaatissakin jo hawaittu. Ohrat ja kaurat owat wielä niittämättä. Syys-kylwö tehtiin märkään maahan, koska on melkeen joka päiwä sateillut. Eläimet owat kowin kalliissa hinnassa. Nykyisin poikineista täältä Helsinkiin wiedyistä, keskin-kertaisista lehmistä on saatu 26:kin ruplaa; ja hinta on täällä samaa kuin Helsingissäkin; sillä ei Kiikalainen lue tuon matkan päälle mitään.  —  Sudet owat tänä suwena paljon wahinkoja täällä tehneet ja niinkin häpeemättömiä olleet, että owat kyliin ja talojenkin nurkkiin tunkeinneet, waikka heitä on kiinikin pyydetty.  —  Punatauti on myös liikkunut täällä, ja pantiin wiime sunnuntaina 5 tähän tautiin waipunutta lasta yhteen hautaan; se on jo sentään taukoamista päin, kuin on rohtoa käytetty".
R.



Nimimerkki R. lienee edelleen lukkari Erik Johan Ramstedt, kuten E.J.R. 30.12.1859.
Kiikalassa haudattu 26.8.1860 neljä punatautiin kuollutta lasta Kruusilasta ja em. kirjotuksen jälkeen lisää 9.9.1860 (haudattujen luettelo).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti