27.12.2012

Joululahja torppareille (1910)


Torpparihäätöjä Kiikalassa.
Isännän joululahja torppareille.
  Häätökäskyn toimitti eräs isäntä Kiikalan Yltäkylästä joululahjana wiidelle torpparille. Kummalliselta tuntuu tämä menettely, sillä kaikki owat talon wanhoja torppareita. Kaksi heistä on saman talon alueella syntynyttä ja yli 40 wuotta raatanutta. Heidän torppansa sitäpaitsi sijaitsewat puoli peninkulmaa kylästä syrjässä keskellä korpea. Mistä lie isäntä saanut aiheen ajaa wanhat raatajansa talwen selkään, ei meillä ole tarkempaa tietoa, enemmän kuin häädön toimittajan nimestäkään.
  Sopii sentään torpparien painaa tämäkin tapaus korwansa taakse ja pitää se siellä wisusti tulewia waaleja warten. Ehkäpä sammuu halu äänestää porwareita.




Sosialisti 29.12.1910

 Suomettarelainen wuokralautakunnan jäsen torpparihäätöjä toimittamassa.

  Toispäiwän lehdessä mainitsimme Kiikalassa t.k. 19 p:nä tapahtuneesta wiiden torpparin häätämisestä ja olemme saaneet siitä nyt lähempiä tietoja:
  Häätäjä oli talollinen Kasper Sewerin Kiio Yltäkylästä ja häädetyt torpparit, joista kaikki oliwat kauan aikaa isännälle raataneet, oliwat: Johan Nybede, Heikki Alen, Johan Ojala, Juhan Sillanpää ja Elias Pärwi. Heistä on Johan Nybede ja Elias Pärwi 75-wuoden ikäisiä ja ikänsä rikastuttaneet isäntäänsä, josta palkaksi isäntä tahtoo ajaa riutuneet wanhukset maantielle.
  Kummallisinta on kuitenkin, että tällaista häätöä woi tapahtua, koska uuden maanwuokralain mukaan se on laiton. Mutta ei näy suomettarelainen tuntewan lakia, waikka onkin wuokralautakunnan jäsen. Eiköhän jo torpparien silmät aukene näkemään suomettarelaisten "torpparirakkautta".



Sosialidemokraatti 31.12.1910

  –  Torppareita agiteerataan. Kiikalan Yltäkylässä on eräs manttaalinomistaja antanut häätökäskyn 5 torpparilleen. Kaksi torppareista on 40 wuotta sitten raatanut torppansa kylmään korpeen puoli penikulmaa muista ihmisasunnoista.
  Kelpaa niitä porwareita torpparien äänestää! 



16.12.2012

Lääpän muorin tuoli ja Lönnrotin pulpetti (1910)


  – Innokas muinaismuistotawaroiden keräilijä herra K. Suomentähti Suomusjärwellä on puolenwuoden kuluessa kerännyt kokoon seuraawat tawarat:
  Suomusjärwen Laidikeen kylästä Jusalan talosta Elias Lönnrotin pulpetti, jolla hän kirjoitti muistiin Kalewalan runoja.
  Someron Oinasjärweltä kaksi kiwikirwestä.
  Suomusjärwen Laperlan Mattilan maalta neljä kiwiesinettä. Löytäjänä oliwat Jussi Suoni ja muonamies Johan Pyysalo.
  Sammatin Yli-Kottarin maalta kaksi kiwi-esinettä.
  Pyhäjärweltä wanha mankelilauta.
  Suomusjärwen Wähänperheen maalta kaksi kiwiesinettä. Löytäjinä isäntä Frans Wiherwaara ja renki Johan Ylander.
  Suomusjärwen Laperlan Strömin maalta kolme kiwiesinettä. Löytäjät Arwe ja Elias Wirta.
  Suomusjärwen Alhaisten maalta yksi kiwiesine, löytäjä torppari Johan Honkapyöli.
  Kiskon Wilikkalasta torppari Mäkilältä wanha ruotuwäen kiwääri.
  Kiikalan Yltäkylän Lääpän muorilta wanhanaikuinen tuoli.


  

Kustaa Henrik Wass e. Wilenius, 10.6.1906 alkaen Suomentähti (Suomen Wirallinen lehti 14.6.1906), s. 8.10.1851 Suomusjärvi Laperla, Korvenpään torppa.
Katso myös: Juhan Suku-uutiset.


10.12.2012

Hirvelän miehiä räyhäämässä Lautelassa (1908)


  – Someron Lautelan työwäenyhdistyksen kuukausikokouksessa joulukuun 6 pnä walittiin Hämeen Woiman asiamieheksi wuodeksi 1909: pääasiamieheksi edelleen Kustaa Hellgren ja ala-asiamieheksi Juho Honkoja. Wuosikokous päätettiin pitää uudenwuodenpäiwänä w. 1909.
 Someron Lautelan työwäenyhdistyksellä oli yleinen iltama Konnassuon torpassa Someron Lautelassa marrask. 29 pnä. Ohjelman aikana tuli muutamia mieshenkilöjä Kiikalan Hirwelästä jotka räyhäten saiwat häiriöitä aikaan, että iltamayleisö hajautui. Iltamassa ei tällä kertaa ollut järjestyksen walwojaa, mikä lie ollut esteenä poliisikonstaapeleilla, ei wielä tiedetä. Miehet luultawasti joutuwat oikeudessa tekemään selwää teostansa. Oikein ihmetellä täytyy, kun räyhääjät eiwät olleet tawallisia työmiehiä, waan kaikki kuuluu olewan niinkutsuttuja parempia ihmisiä.







 – Sakkoa ja linnaa porhoille iltaman häiritsemisestä. Kuten tässä lehdessä on kerrottu, häirittiin Someron Lautelan työwäenyhdistyksen iltamaa wiime marraskuun 29 päiwä. Tämän johdosta päätti mainitun yhdistyksen johtokunta seuraawana päiwänä kokouksessaan haastaa käräjiin räyhäämisestä ja iltaman häiritsemisestä Kiikalan Hirwelästä kauppias Kustaa Tähtisen, rustitilallisen poika Armas Laihon, taloll. pojat Wihtori Niemisen ja Juho Kaskelan oikeuteen teoistaan. Juttu oli esillä Someron käräjillä tämän kuun 6 päiwänä. Yhdistyksen puolesta ajoi asiaa tow. Kaarlo Koskinen ja wastaajat oliwat itse saapuwilla. Jutun johdosta julisti kihlakunnan oikeus päätöksen ja tuomitsi wastaaja Armas Laihon kuukaudeksi linnaan, Kustaa Tähtisen ja Wihtori Niemisen kummankin 50 markan sakkoon ja korwaamaan yhdistykselle kulut 35 markkaa. Juho Kaskela wapautettiin syytteestä. Wastaajat oliwat aseilla warustettuina mainitussa iltamassa hakkailleet penkkeihin mikä taasen räyhäili rewolweri kädessä, mikä hakkaili jalkojaan lattiaan räyhäten j. n. e.